|
Ihmiset ovat eläviä olentoja, joten meitä ei tule ymmärtää mekaanisesti. Me määritymme elävissä suhteissa, jotka myös ratkaisevasti vaikuttavat kokemuksiimme. Minua ei ole olemassa ellei kukaan kuule minua tai ellen itse ole suhteissa muihin ja ympäristööni. Elävinä olentoina emme yksin eikä meidän sisäinen rakenteemme määrittele meidän erityisyyttä ja kokemuksiamme.
Kun kaksi tai useampi ihminen kohtaa, jotain aina alkaa ja elävinä olentoina emme voi irrottautua tästä ns. vastaamisprosessista. Tarvitsemme sitä, että meitä kuullaan ja meille vastataan. Elämää voidaan ymmärtää loputtomana vastaamisprosessina, jossa meidän kokemukset ja merkitykset kehittyvät koko ajan dialogissa ympäristön kanssa. Ymmärrys ja tietäminen ovat dialogisia prosesseja, jotka kytkeytyvät aina siihen hetkeen, paikkaan ja kontekstiin, jossa olemme.
Olemme kontekstuaalisia – ulkoiset ajalliset, paikalliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat vahvasti kokemuksiimme ja siihen, millaisia merkityksiä me niille annamme. Elämäämme liittyvät vaikeudet ja ongelmat eivät ole ”sisäsyntyisiä” vaan ne kehkeytyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja kulttuurin kanssa. Tämän takia emme yksin kykene hallitsemaan ja elämään elämäämme. Ihmisiä ei tule myöskään tutkia, hoitaa tai kuvata vain yksilöinä vaan aina sosiaaliseen todellisuuteen liittäen. Kasvu, muutos ja kehitys edellyttävät sosiaalista ja dialogista vuorovaikutusta. Elämän ongelmista ja vaikeuksista selviytyy parhaiten silloin, kun ihmiset yhdessä luovat tai löytävät tilaa ja vaihtoehtoja omiin ajattelu- ja toimintatapoihinsa. Tämä ei onnistu, jos heitä yritetään ulkoapäin ohjata jotain tiettyä ”oikeaa” kohti.
Ongelmien ratkaiseminen, hoitaminen tai poistaminen on vaikeaa. Kasvu ja muutos ovat jatkumoa, jolloin ihmisiä autetaan vahvistamalla heidän voimavarojaan. Auttaminen on sensitiivinen vuorovaikutussuhde, jossa kaikki osalliset yhdessä toimivat toisiaan kunnioittaen. Ihmisten hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikuttavat fyysiset, psyykkiset, henkiset ja sosiaaliset tekijät. Erityisen voimakkaasti hyvinvointimme on sidoksissa ihmissuhteisiin, jotka ovat meille läheisiä ja rakkaita. Tärkeät ja arvokkaat ihmissuhteet ovat myös paras tuki, suoja sekä turva vaikeuksien keskellä.
|